Öölanti näyttää kartalla pitkältä puikulalta lähellä Ruotsin itäistä rannikkoa. Leveimmästä kohdastaankin se on vain 16 kilometriä ja saaren päästä päähän on 137 kilometriä. Ajamme pohjoista tietä vain kerran poiketen. Vanhoja tuulimyllyjä ja lammaslaumoja riittää. Lampaankasvatus on matkailun ja kalastuksen ohella tärkeä elinkeino kuten Gotlannissakin. Saaren nähtävyydet ovat pääasiassa eteläosassa, mutta utuinen sää ei houkuttele meitä nyt jatkamaan eteläkärkeen asti. Sinne jäävät näkemättä kuninkaallinen kesäresidenssi, Sollidenin linna, Eketorpin keskiaikaiset linnanmuurit ja monet museot. Borgholmista käännymme sillalle ja kohta olemme Kalmarissa, joka tuli tutuksi viime kesänä.

Oskarshamn jäi viime kesän matkalta mieleen miellyttävänä ja rauhallisena pikkukaupunkina, jossa poikkesimme kävelemässä ja kahvilla. Nyt on sunnuntaiaamu ja tosi hiljaista. Juuri ketään ei näy olevan liikkeellä vielä kymmenen maissa. Infolehtinen mainitsee maailman pisimmän penkin, mikä tottakai täytyy pysähtyä näkemään, kun osumme kohdalle. (Toinen sille istahtaakin hetkeksi.) Penkki on satamakadun ja rinteellä olevan puiston väliseen seinämään koverretulla terassilla, pituutta hyvinkin 100 metriä. Siitä on loistava näkymä satamaan, josta lähtee laivoja mm. Visbyhyn ja Tanskan Bornholmin saarelle. Me jatkamme Oskarshamnista länteen.

 

Kirkosta etsiydymme vaeltelemaan kasvitieteelliseen puutarhaan, jonka upeat istutukset ovat myös kärsineet poikkeuksellisesta kesästä. Puutarhaan osuu yhtaikaa suomeksi opastettu ryhmä, mutta kuljemme omia reittejämme. Linnén komeaa profiilia on käytävä tervehtimässä jälleen ja upeita puuvanhuksia halaamassa. Rakkauden Portista (Kärleksporten) pääsee pujahtamaan muurin läpi meren rantaan, jossa näkymä kumpaankin suuntaan on huikean kaunis.

Puutarhasta pääsee nurmikentälle (Paviljongsplan), jossa keskiaikamarkkinat kuhisevat. Kojuissa myydään mm. avotulella paistettua villisikaa, mikä osoittautuu erittäin herkulliseksi lounasvälipalaksi sipulirenkaiden, juuresraasteen ja jogurttikastikkeen kanssa pitaleipään kätkettynä, juomana puolukkamehua. Kentällä on voimainmittelijöitä ja temppujen tekijöitä esiintymässä yleisön keskellä. Tulee hiukan epätodellinen olo, kuin olisi joutunut mukaan isoon roolipeliin, jossa kaikki pyrkii näyttämään aidon keskiaikaiselta, mutta on kuitenkin suurta näytelmää. Puvut paljastavat roolin esittäjän säädyn: on aatelisia ja porvareita, talonpoikaisväkeä, munkkeja ja nunnia ja kerjäläisiksi pukeutuneita. Erityisesti nuoret miehet näyttivät eläytyvän innokkaasti rooleihinsa.

On aika siirtyä satamaan odottamaan lautan lähtöä toiseen saareen. Mietin siinä ihmiselämän monia näyttämöitä, rooleja, joissa itsekin olen ollut. Jotkut niistä itse valittuja, jotkut jotenkin tehtäviksi tai elettäväksi ohjautuneita. Globaalin talouden hyörinäkin on eräänlaista roolipeliä keskeisten roolien esittäjineen, huutokuorolaisineen ja sivustakatsojineen. Kukin esittää osaansa, kunnes jää kulisseihin tai kammetaan lopullisesti näyttämöltä.

*jatkuu

Ikkuna on koko yön auki puistoon, puiden takana hengittää meri. Hiljaista, pehmeää, onnellista jotenkin. Ilahdun aina ruotsintyylin kodikkuudesta hotelleissa. Jo tuloaula viestii: tervetuloa, ole kuin kotonasi. On jopa pieni kirjasto mukavine tuoleineen, toisaalla nurkkaus nettiyhteyttä tarvitseville. Kaikki tervehtivät toisiaan ja henkilökunta hymyilee. Täällä sen taas muistaa: niin kuuluu ollakin, vaikkei kotimaassa ole tapana.

Aamiaishuone on viihtyisä, kattauksessa helposti aukeneva logiikka. Tarjoiluvadit ovat pieniä ja siistejä, ne vaihdetaan usein. Ruotsalainen luonnonjogurtti on erityisen hyvää ja lisukkeita on toistakymmentä sorttia. Osun valitsemaan vihreää jasmiiniteetä aamujuomaksi ja siitä tulee heti lempparini. Istumme terassille, jossa kastanja kurottaa oksiaan melkein pöytään. Elokuun aamun tuulenhenki on leppeä eikä aurinkokaan vielä tunnu polttavalta.

Tuloillan tutustumiskävelyllä satamarannassa päädyimme lopuksi erään ahmetin nakkikioskille. Päivän matkalla välipaloiksi nautitut kahvit ja kelmuun käärityt lössöt sämpylät pursuavine katkarapu-majoneesi-täytteineen olivat jo täyttäneet kiintiönsä meissä. Vastakohtien välähdys hykerryttää huumorintajuamme: edellisiltana viiden ruokalajin gourmetillallinen ja tänään kälyisen snagarin makkara ja ranskalaiset.

Elokuisessa Visbyssä olemme käyneet ensi kerran 17 vuotta sitten. Muistikuvissa kaupunki hehkui ruusuissa, mutta nyt hellekesä on selvästi verottanut pihojen ja portinpielien kukkaloistoa. Gotlanti on muutakin kuin Visby, siksi olemme täällä uudestaan. Lähdemme ajamaan länsirantaa pohjoiseen. Kartta kertoo, että nähtävyyksiä on tiuhassa kaikkialla, useimmat niistä keskiaikaisia linnanraunioita tai kirkkoja. Valitsemme Lummelundan, jossa on turisteja varten raivattu luolareitti, Gotlannin maaperän muodostumista 400 miljoonan vuoden aikana havainnollistava näyttely, matkailupalveluja ja luontopolku.

Lummelundagrottan on pohjoismaisittain kiinnostava vuorensisäisine virtoineen ja luolastoineen. Esiteltävä alue on kooltaan vain pieni osa tunnetusta ja varsin vaatimaton verrattuna vaikkapa 1970-luvulla näkemiimme Postojnan valtaviin tippukiviluoliin silloisessa Jugoslaviassa. Lummelundan luolat on tiedetty 1700-luvulta (Linné), mutta turismia varten niitä alettiin kunnostaa vasta 1970- ja -80-luvulla. Luoliin liittyy dokumentoitu tarina paikallisten poikien seikkailusta 1950-luvulla vuoren sisällä, missä he ryömivät etsimässä onkaloita taskulamppujen valossa. Tästä käynnistyi laajempi tutkimushanke ja turistikohteeksi kehittely.

Luolissa lämpötila on kahdeksan astetta ja ulkona on 30 asteen helle. Nuori ruotsalaisperhe on joukossamme parivuotiaan poikansa kanssa luolakierroksella ja pikkuinenhan alkaa kohta pimeässä huutaa kauhuissaan. Äiti ei saa poikaa rauhoittumaan, kimeä hätähuuto kajahtelee kallioseinämistä. Perheen isä ei reagoi lapsen paniikkiin mitenkään, äiti joutuu palaamaan lapsen kanssa yksin ulos. Ihmettelemme, etteivät nuoret vanhemmat tajunneet tulla vuororellen 20 minuutin kierrokselle. Voi vain toivoa, ettei lapsi saa kokemuksesta pysyvää pimeänpelkoa.

Ajamme Kappelshamnin kautta Lärbrohon, josta voisi jatkaa Fårösundiin ja Fårön saarelle. Käännymme kuitenkin etelään, sillä minua kiinnostaa sistersiläismunkkien muinainen luostarialue, Romakloster, joka on saaren sisäosissa. Dalhemin kirkko, yksi 92:sta Gotlannin keskiaikaisesta kirkosta, osuu matkan varrelle ja vetää meidät ihailemaan kauneudestaan kuuluja lasimaalauksia ja freskoja. Kirkot, joilla on nähtävyysstatus, ovat auki kesäaikana 9-17. Dalhemin kirkon 50-metrinen torni kohoaa uljaana kohti taivasta ja sisätilojen kauneus mykistää. Ulkona vainioiden vilja on korjattu ja pienessä kirkonkylässä tuntuu pelloille vasta levitetyn lietelannan vahva haju.

Romakloster löytyy pienen etsimisen jälkeen. Ajetaan ensin ohi, sillä opasteessa lukee ylinnä Kungliga Romateatern ja vasta toisella katsomalla huomaa Klosterruin-viitan. Paikka on kovin hiljainen, matkailun pääsesonki on selvästi ohi. Aikoinaan luostari on ollut rikas. Viljelyalueet ympärillä ovat laajat, luostarialueella on kymmenkunta rakennusta ja valtavan kirkon rauniot. Paikassa toimii kesäteatteri, viikonloppuisin esitetään Macbethia. Kaksi myymälää ja kahvila ovat avoinna, olemme lähes ainoat kävijät.

Tulemme sisämaasta länsirannalle poiketaksemme Fröjelin Gannarveen näkemään omalaatuisen, veneen muotoisen kivistä tehdyn hauta-aluemuistomerkin. Se on lampaiden laitumella ja sinne kiivetään piikkilanka-aidan yli johtavia portaita. Klintehamnista käännymme sitten takaisin Visbytä kohti. Rantatie on kaunis ja perjantai-ilta kun on, myös vilkkaasti liikennöity. Gotlannin länsiranta on ruotsalaisittain erittäin suosittu loma- ja viikonlopunviettokohde. Tofta strandilla on runsaasti vuokrattavia lomamökkejä ja B&B-majoituspaikkoja. Me palaamme Visbyhyn, syömme illalliseksi satamassa kevyesti halstrattua tonnikalaa ja nukumme hyvin puistosta kantautuvista äänistä välittämättä.

*jatkuu